Johanna's profileSpace: JohannaPhotosBlogListsMore ![]() | Help |
Space: Johanna |
||||||
There are no categories in use.
|
November 15 Syntyihän se!Kolme viikkoa sitten lauantaina eli 25.10. syntyi poika nimeltä Kyllikki. Synnytys eteni nopeasti ja kaikki meni hyvin.
Juttuhan eteni siten että aamulla yhdeksän aikaan alkoivat lievät supistukset. Ne eivät kuitenkaan estäneet ulkoilua eikä päiväunia. Välillä katosivat kokonaan. Kahdelta supistukset voimistuivat ja tihenivät. Alkoi pakkaus. Vähitellen lähdettiin viemään Verneri mummolaan. Sieltä sitten OYS:aan, missä oltiin viiden aikaan. Päästiin alkututkimusten jälkeen heti saliin, vaikkakaan vielä ei kiirettä ollut. Tai ainakin siltä se vaikutti..
Ilokaasulla helpotin supistuksia. Paljon muuta kivun lievitystä en sitten ehtinyt saadakaan.. Synnytys eteni nopeammin kuin kätilö osasi olettaa. Siinä vaiheessa, kun helpotusta olisin halunnut, ei anestesialääkäriä saatu paikalle. Lopulta lääkäri tuli klo 19.45 ja pisti epiduraalin, mikä oli jälkikäteen ajateltuna aika hölmöä. Samapa se sille enää tässä vaiheessa ;) Kyllikki syntyi klo 20.19.
Sairaalasta päästiin kotiutumaan jo maanantaina. Tomera isoveli Verneri ja Janne hakivat minut ja uuden tulokkaan kotiin, missä tuoksui vastaleivottu korvapuusti ja rieska. Minulla kun oli tarkoitus leipoa korvapuusteja sinä lauantaina, kun sairaalaan tuli lähtö. Mainitsin siitä synnytyssalissa ja kätilö sanoi Jannelle, että pidäkin huoli siitä, että kotiutuspäivänä kotona on tuoretta pullaa. Mitäs mies muuta olisi voinut siinä tilanteessa tehdä ;)
Kotona on mennyt hyvin. Alkujärkytyksen ja -väsymyksen jälkeen elämä kolmen miehen kanssa on varsin mukavaa. Pikku mies on tyytyväinen elämäänsä. Mitä nyt todella huomionkipeä hereillä ollessaan.
Jatkan juttua myöhemmin. Nyt lukemaan Vernerille iltasatua. October 12 Odotusta ja kuumeiluaSunnuntai. Vaikkakaan päivillä ei ole ollut enää hetkeen mitään merkitystä. Joka päivä sitä vain odottaa yhtä ja samaa asiaa.. Kyllikin syntymistä. Viikkoja on kasassa 38+3 eli laskettuun aikaan on reilu viikko. Päivät ovat menneet rauhallisesti ulkoillen, nukkuen ja jonkin verran itseäni hemmotellen. Hemmotteluhetkiin kuului Hannalta nimipäivälahjaksi saatu jalkahoito sekä Jannen äitienpäiväinen kasvohoitolahjakortti. Lisäksi kävin vielä istumassa kampaajalla. Kolmen tunnin sijasta Marita istutti minua penkissä tällä kertaa vain kaksi tuntia. Siitä syystä ehtikin käydä mutkan kaupungilla. Jotain pientä askarreltavaa kuten joulukorttitarpeet tarttuivat mukaan. Onhan nyt jo lokakuu..
Yöt ovat olleet vaihtelevaisia. Joka ilta jänittää, saako yöllä nukuttua. Viime yö meni hyvin, toissa yö ei. Ompa pari kertaa käynyt niinkin, että olen herännyt kolmelta ja seuraavan kerran uni on palannut seitsemältä aamulla. Ihan joka päivä ei ole sitten pystynyt univajetta ottamaan kiinni, kun on ollut sovittuja juttuja. Ne pökkyräiset päivät ovat olleet suhteellisen kauheita. Onneksi on Janne, jonka ymmärrys ja apu on korvaamatonta.
Viikonloppu ollaan oltu visusti sisätiloissa. Vernerillä nousi perjantai-iltapäivänä kuume. Parhaimmillaan asteita on mitattu 39,9. Tämä päivä näyttää hiukan lupaavammalta. Aamulla kuumetta oli vielä 39,4, mutta yhdellä lääkityksellä se on pysynyt hyvin aisoissa. Huomenna sitten lääkäriin, jos ei tauti hellitä. Ettei vain olisi korvatulehdus. Korvia kun pikku ukko ei ole koskaan aiemminkaan valitellut, vaikka tulehdus on ollut.
Hyvin Verneri on kaikesta huolimatta jaksanut. Pallon heittely on ollut ykkösjuttu. Syöminenkin on hetkittäin sujunut hienosti. Vesi- ja mehumukeja on joka huoneessa. Juomista ollaan saatu hiukan lisättyä pilleillä. Tuskin sekään jippo ikuisuusia tehoaan säilyttää. Nyt pikku mies nukkuu päiväunia, vaikka pitkään huoneesta kuului isoäänistä protestointia nukkumista vastaan. "Ei nuku Velneli!". Lopulta uni voitti taistelun. September 24 Kotista ja vähän muutakinTänään meillä on ollut siivouspäivä. Jannekin pääsi sisätöihin, kun mun selkä on jo jonkun aikaa vastustellut kaikkea fyysistä. Janne imuroi ja laitteli pyykit. Minä siivosin vessat Vernerin kanssa. Keittiökin tuli koluttua ainakin osittain. Meidän maustepussivalikoimasta löytyi monta pussia vanhaksi menneitä mausteita. Siis meiltä!! Olenhan tunnetusti aika tarkka ihan kaikkien tuotteiden päiväyksistä. Mitähän ylläreitä vielä löytyy.. Ruuan jälkeen leivottiin korvapuusteja. Ainakin tuoksu on hyvä. Kohta pääsee kunnolla maistelemaankin, kun Muhoksen mummo ja pappa tulevat kylään. Puolukkapuuron laitoin juuri valmistumaan. Siitä sitten iltapalaa.
Päivät ovat menneet suhteellisen nopeasti näin jälkikäteen mietittynä. Toki olen ehtinyt tympääntyä kipuilevaan selkään ainakin monta kertaa. Sen tähden kun on moni kiva asia jäänyt tekemättä. On pitänyt vain tyytyä katsomaan telkkaria ja syömään herkkuja.. Fazerin koko suklaavalikoima on pian koluttu läpi. Parhaimpia on maisteltu useammankin kerran. Myös vanha tuttavuus banaanipirtelö on palannut iltaherkkuvalikoimaan. Sitä kun on raskaana, niin kaikki on sallittua.
Kotoilun lisäksi ollaan vietetty yö Jannen kanssa Arinassa Vernerin ollessa ensimmäistä kertaa Titu-tätillä ja Maurilla yötä. Meidän osalta tekemiset keskittyivät olennaiseen eli hyvään ruokaan, elokuvaan, saunomiseen ja nukkumiseen. Vernerin viikonloppuun ehti kuulua paljon muutakin kuten Titun blogista selviää. Lisäksi olemme saunoneet Katrin, Antin ja Iida-tytön uudessa saunassa, kyläilleet Mikolla ja Virvellä ja tarjonneet puolukkapirakkaa ihan kyllästymiseen asti useammille vieraille. Viimeisimmille vieraille, Hannalle ja Teemulle, paistettiinkin jo lettuja.
Viime sunnuntaina kävin Virven ja Titun kanssa Rakenna-sisusta-asu-messuilla Oulussa. Janne tapetoi samanaikaisesti veljensä makkarin. Kyseisillä messuilla en ollut aiemmin käynyt. Ne olivat mielestäni paremat kuin Rakentaja-messut, missä olen uskollisesti vuosittain vieraillut. Sunnuntain messuilla oli rakennusteeman lisäksi enemmän sisustuskrääsää. Ihanaa sellaista. Tarttuipa mukaan pientä askarreltavaakin.. Paperinaruvalaisin. September 09 Aivan aina ei voi voittaaPahoinvointi kuuluu raskauteen. Aiemman tiedon ja kokemuksen mukaan sitä esiintyy vain alkuraskaudessa. Nyt se tieto on todistettu virheelliseksi. Eilen illalla puolukkapiirakkaa syömään kutsuttujen vieraiden lähdettyä alkoi heikottaa. Olo ei hellittänyt ennen tätä iltaa. Moni asia ehti käydä mielessä. Onneksi kaikki pelot osoittautuivat turhiksi. Verenpaineet ovat kohdallaan, samoin labrassa otettujen näytteiden tulokset. Tieto siitä helpotti kovasti, vaikka olo jatkuikin vielä huonona. Nyt onneksi kaikki paremmin.
Viime viikolla tuli paketti Habiluxilta. Kyllä sitä ehdinkin odotella. Tilasin muutamia pikku juttuja ennen sairaslomaa. Ykkösvessan matto on ollut pitkään hakusassa. Jannen toiveesta olen etsiskellyt oranssia mattoa. Samaa oranssia kuin Marimekon Ujo-pyyhkeissä, joita ko. WC:ssa roikkuu pari vihreiden kaimojen kavereina. Kiertelin kaikki mahdolliset Oulun putiikit, mistä moisia mattoja olisi ehkä voinut löytyä. Ei löytynyt. Löysin sitten töistä Habiluxin kansion ja sieltä onnistuin tilaamaan Spirellan maton, jota ei Suomessa ollut. Väri on melon. Eihän se tietenkään sama oranssi ollut Marimekon kanssa. Että jos joku tahtoo matto, niin täältä sais halvalla. Itse tyydyn Stockan Casan harmaaseen mattoon. Samaan kuin kakkosveskissä.
Liukuestematto kylppäriin oli kiva. Pyöreä, väri clear-black. Olisi pitänyt tajuta tilata pari enemmän. Vernerillä olisi niiden ansiosta helpompaa liikkua kylppärissä lattian ollessa märkä. Samoin kakkosvessan saippuapumppupullo ja hammasharjamukit. Mukeille ei kylläkään käyttöä taida olla vielä moneen vuoteen.. Yövieraitakin meillä käy todella harvoin. Näyttävät kivalta. Se on pääasia. September 08 Vormulaa, pottailua ja puolukoita. Ja puolukoita.Eilen käytiin Rinteen mummolassa iltakahvilla. Pappa tulosti Verneristä tekemäni esittelyn päiväkotiin. Taisipa se pappakin olla teoksen tekemisessä apuna.. Ensimmäinen photoshoppityö. Ihan hieno siitä tuli. Päiväkotiin kun sen vein, niin kysyivät, että voiko tälläisiakin tehdä. Ettei ihan kaikki muutkaan vielä sitä taitoa hallitse..
Takaisin eilseen mummolakyläilyyn. Jannen toiveesta ehdittiin Rinteelle kuudeksi. Silloin alkoi kooste Formuloista. Miehet, miehet.. Vernerikin seurasi hetkittäin kilpa-ajoa. Kimin ajaessa päin seinää tuumasi poika "Kikki.". Joku siihen, että Kimin auto meni rikki juu. Ja Verneri jatkoi "Kimin auto kikki.". Onkohan ukkeli muistanut päiväkodissa kertoa kavereille Formulauutisia.
Pottailu on mennyt kivasti. Kotona ollessa ei vaippaa olla käytetty lukuunottamatta päikkäreitä ja yöunia. Eilisen aikana ei vahinkoja sattunut muistaakseni kuin kerran. Muutoin pissat pissattin pottaan. Kieltämättä hiukan jännittää, milloin vahinko sattuu sohvalle, olkkarin matolle tai Tempurille. Verneri tykkää uusista boksereistaan. Osaa kylläkin jo valita, mitkä päälleen haluaa. Perustylsät siniset eivät pientä miestä sykähdytä laisinkaan. Leijona- ja lentokonekuviolliset ovat suosikkeja.
Sitten puolukoihin. Eilen lähdettiin keräämään takapihalta piirakkapuolukoita. Saalis paisui yllättäen reiluun kahteen ämpäriin. Itsehän noukin käsin vain pienen osan siitä ja janne viuhtoi poimurilla loput. Perkkaus "vain" jäi minulle. Käsipelillä se ei ollut nopeinta eikä mielenkiintoisinta. Jopa vaatekaappien siivous alkoi kiinnostaa punaisia palleroita erotellessa roskista. Nyt on talven puolukat putsattu ja pakastettu. Enempää ei tarvita, vaikka takapihalla niitä vielä muutama ämpärillinen olisikin. Näppärä marjapaikka meillä.
|
Kiitos käynnistä!
Ingridwrote:
Hienoa, kyllä Veeku oppii
kuivaksi...
Sept. 6
katri.hyvarinenwrote:
Moi, moi!
Kiva kun viimein uusia päivtyksiä! No, itsellä kyllä myös päivitykset jääneet vähemmälle. Illalla nähdään! :) -Katri-
Apr. 21
No namewrote:
Moi moi,
käyn aina silloin tällöin vilkaisemassa kuulumisiasi, vaikka töissäsi tämän tästä nähdäänkin. Käyhän vastavierailulla: www.katajavuori.tarinoi.fi Kivaa kevättä! (Jos se nyt ikinä tulee..) -Maarit-
Apr. 10
Ingridwrote:
Kivoja kuvia!
Jan. 29
Ingridwrote:
Löytyihän se oikea ikä,
Olen ihmetellyt, kuka
ei muista??
Jan. 23
|
||||
|
|