Johanna 的个人资料Space: Johanna照片日志列表更多 ![]() | 帮助 |
|
|
9月5日 Pussillinen boksereitaPikku Kakkosen jälkeen houkuttelin miehet lenkille. Siis ihan oikeasti kävelemään hiukan pidemmästi. Ennen tätä vaihdettiin Vernerin vaippa uusiin boksereihin, joita tänään ostettiin kahdet kappaleet. Ennen kupun (eli puvun) pukemista lirahti ensimmäinen pissa housuihin. Eikus pesun kautta toiset kappaleet jalkaan ja urheasti pihalle. Urheiluhetken tarkoitus selvisi siinä sivussa. Suuntasimme Sokkarille boksereiden ostoon.
Ennen kauppaan pääsyä alkoi selkä ikävästi kipuilla. Kaupasta löytyi onneksi muutamat bokserit. Pussillinen ihan. Treenailu voi siis Vernerin kanssa jatkua. Tähän asti reissua oltiin pysytty kuivilla. Matka jatkui kohti kotia. Puolessa välissä kotimatkaa yllätti pissa. Hetkeä ennen Janne oli ehdotellut poijalle pissatuokiota tien varressa. Ei kelvannut. Vahinkojen kauttahan sisäsiisteys opitaan.. Pienen keskustelutuokion ja miettimisen jälkeen pikku ukko suostui alkamaan liikkua kohti kotia.
Vauhti oli jo tässä vaiheessa melkoista matelua, kiitos minun. Jokainen askel sattui alaselkään. Kipu vaan yltyi. Matka tuntui loputtomalta. Onneksi se ei ollut sitä. Eipä taida tulla enää lähdettyä reippailemaan. Pitänee uskoa, ettei mopolla mahottomia kykene. Tympeäähän se on, mutta ohimenevää. Täytyy tyytyä nyt vaan syömään herkkuja ja ottamaan rauhallisesti.
Pitäkääs peukkuja Vernerin kuivaharjoitteluun!
评论 (1)
引用通告此日志的引用通告 URL 是: http://jo-han-na.spaces.live.com/blog/cns!3F115462F9DF68A5!303.trak 引用此项的网络日志
|
|
|