Johanna 的个人资料Space: Johanna照片日志列表更多 工具 帮助

日志


5月3日

Ihanan lämmintä!

Lämmintä on ollut muutaman päivän muuallakin kuin untuvapeiton alla. Tänään lämpömittarin lukema kohosi varjossa parhaimmillaan 24,5 asteeseen. Harvinaista herkkua näin vapun aikoihin tälläiset kelit. Aurinko yhdistettynä hellelukemiin on saanut jopa minutkin virkistymään ;) Puutarhakalusteita olen Tehopessyt, hionut ja tälle päivää kertaalleen käsitellyt. Janne oli kaverina jonkin verran. Ihanaa pintaa sai aikaiseksi Tikkurilan uutuustuottella nimeltä Ulkovaha, sävynä saksanpähkinä. Jospa se olisi öljyjä kestävämpi. Mutta takuulla sitä tuotetta suosittelen muillekin.
 
Tänään käytiin jälleen kaupungissa. Nyt oli koko pieni perhe mukana. Reissun pääsyy oli Vernerin kenkäpula. Kahdet kivat kengät poijalle löydettiin ja muutamat shortsit. Uusi aurinkovarjo ostettiin myös. Edellinen on muutaman vuoden käytössä haalistunut rumaksi. Ennen kotiinlähtöä käytiin syömässä Amarillossa. Nämä ravintolasyömiset pikkasen jänskättävät, kun Verneri on mukana. Tällä kertaa jännitys oli turhaa. Poika söi lihapullia ja ranskalaisia todella hyvin, eikä pitkä odotus ruuan tilaamisen ja pöytään saapumisen välillä aiheuttanut pahempaa kohtausta. Huomenna luultavasti ravintolaruokaa kokeillaan uudestaan, kun käymme Vernerin isomummulla kylässä. Alustavasti sovimme, että käymme Limingan paikallisessa ravintolassa syömässä äitienpäivälounaan vähän etukäteen.
 
Mikko ja Virve kävivät eilen kylässä. Miehet paistoivat ensimmäiset piffit ja makkarat uudella kaasugrillillä. Pientä opiskelua vaatii vielä muutos hiiligrillin käytöstä kaasugrilliin.. Pihvit eivät olleet ihan niin ihania kuin olisivat voineet olla. Tai ehkä se vika olikin rouvan valitsemassa lihassa.. Paljon mahdollista. Naapurista tuli pikku vieras Milla (5 v) sopivasti ruoka-aikaan leikkimään Vernerin kanssa hiekkalaatikolle. Verneri sai samalla neitiseuraa ruokapöytään. Siitähän pikku mies oli mielissään. Kuten myös leikkikaverista.
 
Vappupäivänä heräämisen ja aamutohinoiden jälkeen ajeltiin kylälle ensin jonottamaan jätskejä ja sitten odottelemaan perinteistä moottoripyöräkulkuetta saapuvaksi. Oli siinä Vernerillä ihmettelemistä, kun pyörät alkoivat lipua kylälle. 1000 ei varmaan ole kaukainen veikkaus kulkueeseen osallistuneista pyöräilijöistä. Poika seurasi hiljaa ja tarkasti koko kulkueen ohiajon. Sitten iskikin väsykiukku.
 
Pikku pikku päikkärit Verner ehti ottaa automatkalla Iitu-tätin ja Mauri-kummituksen luo. Perille päästyämme ei uni poijalla enää jatkunut. Oli paljon muuta mielenkiintoisempaa touhuttavaa. Iitu oli loihtinut ruuaksi ihanaa risottoa. Ihan oikeaa sellaista. Ruuan ja kahvien jälkeen lähdimme pihalle katsastamaan Maurin uuden mönkijän. Siitäkös Verneri oli haltioissaan. Hiekkalaatikkoreissun jälkeen poika pääsi jopa liikkuvan mönkijän kyytiin. Se oli Verneristä mukavaa, ääneen nauroi melkein koko matkan.

评论

请稍候...
很抱歉,您输入的评论太长。请缩短您的评论。
您没有输入任何内容,请重试。
很抱歉,我们当前无法添加您的评论。请稍后重试。
若要添加评论,需要您的家长授予您相应权限。请求权限
您的家长禁用了评论功能。
很抱歉,我们当前无法删除您的评论。请稍后重试。
您已超过了一天之内允许提供的评论数上限。请在 24 小时后重试。
因为我们的系统表明您可能在向其他用户提供垃圾评论,您的帐户已禁用了评论功能。如果您认为我们错误地禁用了您的帐户,请联系 Windows Live 支持部门
完成下面的安全检查,您提供评论的过程才能完成。
您在安全检查中键入的字符必须与图片或音频中的字符一致。

若要添加评论,请使用您的 Windows Live ID 登录(如果您使用过 Hotmail、Messenger 或 Xbox LIVE,您就拥有 Windows Live ID)。登录


还没有 Windows Live ID 吗?请注册

引用通告

此日志的引用通告 URL 是:
http://jo-han-na.spaces.live.com/blog/cns!3F115462F9DF68A5!252.trak
引用此项的网络日志