Reilu kuukausi on jälleen pompsahtanut aikaa eteen päin viime käynnistä täällä. Väliin on jäänyt monta tarinaa ja tapahtumaa.

 

Nyt mennään tässä. Viikot täyttyvät töistä. Ainakin se siltä tuntuu, kun putkeen on saanut useamman iltaviikon tehdä. Illalla ei oikein ehdi muuta kuin Vernerin kanssa hetken touhuta ja löhötä Jannen kanssa sohvalla. Että sellaista elämää. Töiden lisäksi on vielä ollut melkoisesti muuta pakollista iltaohjelmaa. Palaveria, koulutusta, ratsastusta. Siinähän menikin jo kolme iltaa niin, ettei ehtinyt pikku ukkoa yöunille olla silittelemässä. Jospa tämä kiire ja väsymys hellittäisi. Ei edes ihanan keväiset ilmat jaksa piristää. Päinvastoin. Sitä kun tietää, että nyt pitäisi olla pirteä ja reipas ja innokas, niin se se vasta lamaannuttaa. Jaksaa vielä vähemmän.

 

Tähän hetkellisesti (siitä kyllä pidän huolen) todella tasaiseen vaiheeseen sisältyy kuitenkin paljon ihania hetkiä, hymyjä. Milloin Verneri huutelee isolla äänellä äittii, milloin Janne siivoaa keittiötä. Vekkulan sanavarasto ei ole kasvanut pieneen hetkeen. Tällä hetkellä selvät sanat ovat kukka, kakka, pappa, isi (ihhi) ja äiti. Joitain uniikkeja lipsahduksia poijalta pääsee suusta harvemmin kuten tyhjä ja äiti tuli.

 

Päiväkoteilu on mennyt loistavasti. Verneri viihtyy ja sehän riittää. Joka aamu poika lähtee mielellään hoitoon. Jopa niinä aamuina, kun Verneri on pitänyt herättää, on poijan silmät kirkastuneet ja suu auennut innostuksesta kuullessaan hoitoon lähdöstä. Syömiset ovat poijalla jääneet päiväkodissa vähemmälle lukuunottamatta aamupuuroa, välipalapullia ja -jätskiä seka uunimakkaraa ja pottumuussia. Oikeita miesten ruokia siis. Onneksi kotona ruoka iltapäivällä uppoaa hyvään tahtiin. Päiväunet senkun pitenevät. Tällä viikolla kolme tuntia on mennyt rikki useampana päivänä. Ihmekkös iltanukuttelu on ollut hiukan työläämpää.. Elämämme ensimmäisessä vanheimpanillassakin pääsimme jo käymään. Oli mukava kuulla juttua pikkuisista. Lisää tarinoita on luvassa varhaiskasvatuskeskustelussa, johon saimme ajan ensi kuulle.

 

Pari, kolme viikkoa päiväkotikyyti on ollut yhtä kärryilyä. Kiitos ennen pääsiäistä tiltanneen autovanhuksen ja korjaamon miehien, jotka eivät pitäneet mitään kiirettä asian kanssa. Viitisen viikkoa auto seisoskeli korjaamon pihalla ja voitte vain kuvitella, miten se toisinaan kiristi pinnaa.. Hyväähän se lenkkeily tekee, mutta kaikkien menojen ja aikataulujen sovittaminen yhden auton varaan ei ollut helppoa. Keskiviikkona auto vihdoin kotiutui. Kylläpä se tuntuikin hyvältä. Koulutukseen ajaessani huomasin jotain häikkää puhaltimissa (vai mitä lie ovatkaan ne lämmintä ja kylmää puhaltavat laitteet). Kylmällä ja kuumalla sisään änkeytyi lämmintä ilmaa, kylmemmällä jopa kuumempaa kuin lämpimällä. Janne testaili seuraavana aamuna tohottimia työmatkalla ja huomasi korjaamon poikien tehneen jonkin asteisen kämmin. Lämmönsäätönupikasta vaihtui puhalluksen kohde ja puhalluksen kohde nupikasta lämpötila. Vielä siis yksi rekkulakorjaamokäynti ennen uuden auton hankintaa..

 

Ja jotainhan on myytävä, jotta uutta saa. Janne palaa kohta moottoripyörän luovutuksesta uudelle omistajalle. Sinne meni se Suzuki, enää yksi jäljellä. Pyörästä saadut rahat oli kyllä alunperin tarkoitus sijoittaa autokatosvarastoyhdistelmän rakentamiseen eikä uuteen vanhaa uudempaan autoon.