Verneri on jostain oppinut käsien taputtamisen. Siinähän ei sinänsä mitään kummallista ole, mutta poijan tapa käyttää taputtamista hymyilyttää. Aina kun Verneri tekee jotain oikein, esim. laittaa astianpesukoneen päälle, vie roskan roskiin, laittaa mehumukin jääkaappiin, poika taputtaa itselleen. Ihan aina ei ole lapsella tiedossa, oliko joku juttu oikein vai ei. Silloin pitää myös varalta taputtaa. Itselleen tottakai.

 

Kaupassa Verneri nostelee ostoskärrystä ostoksia yksitellen kassahihnalle. Jokaisen jugurttipurkin ja leipäpaketin jälkeen seuraa aplodit itselle. Eli aika monta kertaa yhden kauppakäynnin aikana. Eilen kävimme myös täydennysostoksilla Päivärinteen mummolan viereisessä kaupassa. Verneri sai työntää lasten ostoskärryjä. Jotenkin me löydettiin leluhyllylle. Siellä oli monta mukavaa leikkua. Yksi auto sieltä valittiin ja laitettiin kärryyn. Se ei Vernerille riittänyt. Vielä piti kärryyn tiputtaa vaaleanpunainen My Little Pony. Arvaattekin, mitä sen jälkeen seurasi.. Taputukset tietty. Kaikesta huolimatta poni sai jäädä kauppaan.

 

 

Sääntöjen vastaisesti meillä on ollut tänään siivouspäivä. Ehkäpä anopin kyläily oli siihen perimmäinen syy. Jannen äiti tulee Vernerille iltaseuraksi, kun Jannen kanssa käymme elokuvissa katsomassa Tummien perhosten kodin. Täytyykin alkaa etsiskelemään vaatteita jne.

Kirjoittaminen on taas jäänyt. Korjataan tilannetta hetki. Janne kotiutuu kohta hampurilaisten kanssa. Aurajuustohampurilainen juustolla ja ananaksella.  Kenenhän idea se olikaan.. Hyi minua.

 

Aloitin tällä viikolla työt. Maaliskuun loppuun teen kolmea päivää viikossa. Oikeastaan se on hyvä ratkaisu. Viikolle sattuu parhaimmillaan kaksi vapaapäivää, joista toisen voin olla Vernerin kanssa, toisen tehdä koulutehtäviä. Niitä nyt riittääkin. Aikataulutin näytöt suhteellisen lyhyelle ajanjaksolle.

 

Töissä on ollut kivaa. Alkuun kaikki tuntui olevan hukassa. Paitsi maalit. Toisena päivänä koneen aukominen meni ihan itsestään. Lähetteidenkin teko kai onnistui.. Ja asiakkaiden palveleminen. Kauheaa asiakastungosta ei vielä ole. Ehtiipähän rauhassa järjestellä paikkoja, suunnitella naisteniltaa ja koulujuttuja.

 

Viime viikolla olin neljä päivää Espoossa koulussa. Etukäteen jännäsin sitä kovasti. Lähinnä ikävän tunnetta molempiin miehiini, isompaan ja pienempään. Hyvinhän se loppujen lopuksi meni. Opiskelu oli mielenkiintoista, opettajat loistavia. Jopa matematiikka oli mukavaa. Kaksi päivää opiskelimme kaupallista puolta, loput kaksi päivää meni sisustusarkkitehtirouvan hoivissa. Sisustimme kuutioita tapeteilla, kaakeleilla, maaleilla, matoilla ja laminaateilla. Värioppi oli teemana. 

 

Ryhmässämme on 13 naista. Kaksi pohjoisesta, loput etelämpää. Kaikki Rautian tai K-Raudan sisustusmyyjiä. Kaikki ihmiset ovat loistotyyppejä. Siinäpä yksi syy ajan nopealle kulumiselle.

 

Hampurilaiset tulivat. Eikus syömään..

Sunnuntaiaamu alkoi yhdeksältä. Eilisen Muumishown hiukan sotkettua aikatauluja Verneri nukkui onneksemme normaalia pidempään. Kerrankin jaksoi koko perhe nousta samaan aikaan ylös. Tai jos oikein tarkkaan muistelen, niin taisipa Janne ehtiä keittää Vernerille ja minulle puuron.. Sen pienen hetken siis vielä köllin.

 

Aamupalan ja muiden tuttujen kuvioiden jälkeen lähdettiin ulos. Poika rattaisiin ja lenkille. Nykyisin poijan saaminen kärryihin ilman huutoa on saavutus. Tänäänkään ei huudolta ja rimpuilulta vältytty. Onneksi Verneri lopettaa taistelunsa heti, kun näkee jotain mielenkiintoista kuten naapurin koiran tai traktorin peräkärryn.

 

Lenkki oli totuttua pidempi. Aikaa siihen kului 50 minuuttia, kaloreita hiukan enemmän.. Sain Jannenkin houkuteltua kokeilemaan ensimmäistä kertaa sykemittariaan. Siinä sitten sykkeitä koko matka vertailtiin. Koskaan ei olla Jannen kanssa niin lujaa kävelty. Tästä tehdään vielä tapa. Kahdesti viikossa.

 

Jauhelihakeiton jälkeen kello olikin jo puoli kaksi. Aika myöhäinen päiväuniaika. Tomerana Verneri haki sängystään unirääpyn sekä tutin ja juoksi meidän vanhusten sänkyyn pötkölleen. Se oli merkki minulle. "Äiti tuu nukkuun mun viereen." Sanojahan ei ole vielä poijalla käytössä. Päikkärithän käy mulle aina. Ei paljoa tarvitse houkutella.

 

Puolitoista tuntia nukahdettiin Vernerin kanssa viekukkain. Ehkä heräsimme liian aikaisin, kun Janne sai osakseen molemmilta pienoista kiukkua.. Onneksi se meni ohi nopeasti eikä siirtymä auton kyytiin vienyt kuin puoli tuntia. Iltapäiväksi oltiin sovittu kyläily Vernerin isomummun luo Liminkaan.

 

Isomummu oli mielissään poijan kyläilystä. Niin oli poikakin. Keksit, pulla, jätski ja kakku maistuivat useampaan otteeseen. Myös isomummon kutomat villasukat olivat Verneristä kivat. Puhumattakaan muovikippokaapista ja ikivanhasta kahvimyllystä. Melkoisen sotkun sai Verneri aikaan..

 

Käytiin eilen koko porukalla katsomassa Muumi Jääsatu 2008. Edes pienesti pileen menneet päikkärit eivät iltaa häirinneet. Verneri oli isosti ihmeissään suuresta jäähallista, valtaisasta ihmismäärästä, liikkuvista valoista.. Oikeastaan kaikesta, mitä halli piti sisällään.

 

Hiljaa poika seurasi esityksen molemmat näytökset. Eikä edes väliajalla tehnyt tiukkaa syödä banaania viereisten lapsien haukkoessa hot dogeja. Näytöksen loputtua ja viimeisten Muumien poistuttua jäältä Verneri pyöritteli tuttuun tapaan kättään tarkoittaen jään olevan tyhjä. Ja olihan se. Tyhjä Muumeista.

 

 

 

 

Tänään aamulla ei oikein nukuttanut. Minua hiukan jännitti poijan päiväkotipäivä. Eilen käytiin hiukan tutustumassa kavereihin ja kuvioihin. Hyvinhän se tutustuminen meni. Poika leikki kiltisti muiden lasten kanssa.

 

Tänään vein Vernerin kahdeksaksi päiväkotiin. Ei ehtinyt poika edes äidille vilkuttaa, saati itkeä perään. Hän kun sai eteensä murolaitasen hilloineen, niin kaikki muu unohtui. Verneri jäi siis rauhassa syömään, kun minä lähdin.

 

Kotiin en uskaltanut mennä. Kävin kuntosalilla, työpaikalla ja Katrilla kylässä. Oli muuta tekemistä kuin koko ajan pohtia, miten pikku ukko hoidossa pärjää.. Vaikka kyllähän se mielessä aikalailla koko ajan oli..

 

Yhdeltätoista menin Verneriä hakemaan. Olivat siihen mennessä ehtineet jo leikkiä, ulkoilla, tanssia ja syödä. Iloisesti nauraen Verneri juoksi minua vastaan. Ja suoraan syliin tietenkin.

 

Hyvin oli aamupäivä päiväkodissa ukolta sujunut. Yhtään itkua ei ollut tullut. Reippaaksi, sosiaaliseksi ja iloiseksi Verneriä kehuivat. Poika oli leikkinyt kavereiden kanssa, kuunnellut musiikkia onnellisena, vähän tanssinutkin.

 

Olipa siellä Sara-tytön kanssa kahdestaan pikku tuoleilla pikku pöydän ääressä kuunnellut musiikkiakin. Sara oli kysynyt siinä sitten Verneriltä: "Mikä sinun nimi on?". Verneri oli katsellut tyttöä ja hymyillyt. Sara oli toistanut kysymyksensä ja Vernerin reaktio oli pysynyt samanlaisena. Sitten Sara oli kysynyt: "Kuulitko sinä? Mikä sinun nimi on?". Oli jäänyt haluttu vastaus jälleen saamatta.

 

Ruokakärryjen saapuessa oli Verneri kotoisaan tapaan alkanut nauraa rätkättämään, hihkumaan onnesta. Jee, ruokaa! Hoitajia oli poijan nauramiset hymyilyttänyt. Ketäpä ei.. :)

 

Maanantaina Verneri saakin olla pidempään hoidossa. Ihan päiväunille ja välipalaan asti. Katrin kanssa taidetaan käydä siinä välissä kaupungissa vähän shoppailemassa..

 

 

 

 

HARMAATA

 

Vielä yksi sisäpäipäivä. Vernerin lämpö on laskenut normaalilukemiin. Ulos ei vielä tänään kuitenkaan uskallettu lähteä. Tästä tulikin sitten siivouspäivä ihan vahingossa. Ei todellakaan ollut tarkoitus. Ollaan imuroitu, pyykätty, viety petivaatteet pihalle, pyyhitty pölyt, luututtu osa lattioista. Verneri on ollut menossa kovasti mukana. Rätti kädessä on poika kulkenut perässä ja luutuillut millon mistäkin. Toki sisäpäivät alkavat jo lasta hiukan tympiä. Huomattavissa on pikkasen herkemmin kiukkuilua kuin yleensä.

 

Huomenna lähdetään ensimmäistä kertaa Vernerin kanssa Ukkohallan mökille. Siellä on kuulemma lunta ja paljon. Päästään vihdoinkin pulkkamäkeen. Kylpylässä käydään myös. Sekin on poijalle ennen kokematon kokemus.

 

 

Pappa, kakka, kukka, äiti. Sekalaisessa järjestyksessä näitä sanoja jo Vernerin suusta kuulee. Yleensä sana(t) ja tilanne eivät ole missään yhteyksissä keskenään. Ihan aitoja sanoja, mutta oikea aika ja paikka vielä hakusassa. Ymmärrystä kyllä poijalla on. Siitä ei ole pulaa. Toisinaan halu ymmärtää ei ole parhaimmillaan. Riippuu niin asiasta. Normaalia uhmaa sekin kai. Yleensä nauravainen ja tottelevainen poikanen. Ihana.

 

Äitinipä oli huomannut ikäni olevan ihan väärin tuossa profiilissa. Ehken minäkään enää kaikkea halua sisäistää.. Omaa vanhentumistani. Iäkseni olin merkannut 26 vuotta. Oikea luku on 27, kohta 28.

 

Tänän oli mummon hoitopäivä. Kuumeisen Vernerin kanssa heräiltiin vähän ennen yhdeksää. Eipä paljoa ehditty aamuhommia hoidella ennen mummon saapumista. Tukat oli molemmilla pystyssä ja puurot syömättä. Mummopa sitten keittikin puuron.

 

Verneri ja mummo jäivät sisätiloihin touhuamaan. Kuumeesta huolimatta Verneri on ollut yhtä reipas kuin terveenäkin. Iloinen vesseli. Itse ajelin mutkan tk:ssa sekä tekemässä inventaariosopimuksen yhden paikallisen ruokakaupan ja meidän ratsastusseuran kanssa. Työpaikallanikin käväsin Kirsin kanssa kahvilla. Sitten soitto työkaveri-Elinalle ja auto heidän kotia kohti. Kahvikuppi meni sielläkin. Heille oli tullut ihana pieni Bernin paimenkoiranpentu.

 

Kotimatkalla kävin ostamassa paikallisesta kehitysvammaisten työpajasta Vernerin ikkunaan kolmannen suojelusenkelin. Eilen rikkoitui toinen, kun iskälle poika niin mahdottoman kovasti ikkunasta huiskutteli. Löytyipä samalla keittiönikkunaan samanmoinen lasityö. Enkelin tilalla on vain sipuli.

 

Eilen kävimmä Vernerin kanssa kaupungissa. Pitkästä aikaa yhdessä. Iitu-täti oli seuranamme. Sain uudet silmä- ja aurinkolasit. Ihan erilaiset kuin aiemmat. Pannussa kävimme porukalla syömässä hyvää ruokaa. Vernerillä tosin oli omat eväät matkassa, mitä nyt Iitun lautaselta maisteli hillosipulia ja oliivia. Hymyn kanssa ne masuun painuivat.

 

Iltasella poijalle nousi lämpöä. Taitaa olla rokotuksen aikaansaannosta. Parhaimmillaan mittari näytti 38,9. Hyvin saimme kuitenkin koko porukka nukuttua. Ruokakin on maistunut.

Pikablogipäivitys.

 

Janne ja Verneri touhuaa perähuoneessa. Ovat järjestelleet tavaroita. Siellä niitä riittääkin. Lampunasennusta kävin katsomassa. Joskus löysin kirpparilta hienon retrokattovalaisimen. Oranssi yllätys, yllätys. Se on nyt vihdoin paikoillaan. Enää uupuu tapetti, se isokuvioinen. Samalla muut seinät saisi maalari maalata valkoiseksi. Työhuone jos perähuoneesta tehtäisiin. Pöytäkin olisi. Sekin pitäisi kyllä ensin värjätä.. Minä voisin sen ruiskulla maalata, mutta paikka on vielä auki. Jätetäämpä hautumaan koko projekti. Muutama kiekka pitää kirpparillekin ensin heitellä kamoja, niitä ylimääräisiä.

 

Tänään käytiin Vernerin kanssa ensimmäistä kertaa laavulla makkarat paistamassa. Olihan se mukavaa. Poikakin söi kahta vaille kaksi makkaraa. Yhtä paljon kuin äitinsä. Toinenkin laavupaikka käytiin katsastamassa kotimatkalla. Seuraavalla kerralla sinne sitten. Loppuisivat vaan nuo liukkaat kelit. Saisi Vernerikin juoksennella vapaammin, kun ei olisi koko ajan muksis.

 

Illalla tulee Putaan mummo ja pappa. Kuulemma omien eväiden kanssa, niin ei tarvitse edes leipoa. Helppoa ;) Vaikkakin kaikenlaisia herkkuja onkin koko viikonloppu heti perjantaista alkaen syöty. Perjantaina leivoin pitkästä aikaa korvapuusteja. Ne ovat jo ehtinee loppua. Kaikki kolme pellillistä. Karkkia ollaan Jannen kanssa tuhottu iso kippo. Lettujakin on paistettu. Saa luvan loppua tämä tämmöinen.

 

Muutamat kuvat poijasta lisäsin albumiin. Paljon olisi lisääkin, kunhan ehtisi poistella punaisia silmiä ensin.

 

Verneri nukkuu. Kai. Jotain kolinaa poijan huoneesta vielä kuuluu. Taitaa raahata pehmoleluja kovempia unileluja sänkyynsä. Janne on pelaamassa sulkapalloa Antin kanssa. Ensimmäinen pelivuoro on heillä tänään. Aika myöhänen vuoro vaan pojille sattui. 20.00-21.30. Hyvää aikaa seikkailla koneella ;)

 

Tänään oli rauhallinen päivä poijan kanssa. Nukuttiin pitkään. Aamupalan jälkeen käytiin hakemassa kirkonkylän koululta avain sulkapallonpelaajille. Siellä meni odotettua pidempän, joten ulkoilu jäi aika lyhyeksi. Toisaalta piha on taas vaihteeksi kuin luistinkenttä. Jäätä joka paikassa. Tylsä tämmöinen talvi. Edes lenkille ei kehtaa lähteä. Eikä Verneri oikein viihdy pihalla, kun tupsahtelee nurin jatkuvasti.

 

Huomiselle voisi kehitellä jotain äksöniä. Monta päivää kotona ei oikein sovi mun luonteelle. Kaikki riippuu siitä, mihin aikaan oltaisiin valmiita liikkeelle lähtemään. Tahtovat aamut aina venyä pitkäksi. Mitenhän sitä päiväkotiin ajoissa joudutaan, kun se aika koittaa..

 

Verneri hakkaa mustelmia jalkoihinsa. Paukuttaa jalkojaan sängynlaitaan. Kai se on mukavaa.. Minäpä alan keittiötä putsailemaan. Ei aamusta heti tartte sitä tehdä.

 

 

 

Aamusta jaksettiin Vernerin kanssa nukkua kahdeksaan. Aamupalan ja normaalien touhujen jälkeen ajettiin Utajärvelle. Brodeerajalle vietiin taasen hommia. Kolme seuratakkia ja yksi fleece. Alkaa seuralla olla näkyvyyttä jo kivasti vaatteissa. No Utajärven reissulla säästyttiin ikäviltä tädeiltä. Tai no.. Tulomatkalla käytiin työpaikallani rautakaupassa eikä poika ollut mielissään ollenkaan, kun ei saanut koskea ihan kaikkiin mielenkiintoisiin tavaroihin. Äiti - se ikävä täti. Maalikone sentään onneksi nähtiin tositoimissa.

 

Kotosalla kävästiin syömässä ja hetken aikaa olemassa. Puoli yhdeksi oli hammaslääkäriaika poijalle. Varalta käytiin hampaita näyttämässä.  Verneri kaatui eilen ja suusta tuli verta. Joku vakuutusjuttu siinäkin on jujuna. Enhän minä olisi tiennyt, onneksi tuli Katrin kanssa puheeksi. Odotusaika meni hyvin. Olihan aulassa monenmoista leikkua. Hammaslääkärin huoneessa niitä ei enää ollutkaan. Siinä vaiheessa Verneri hermostui todella, kun hammaslääkäri alkoi suuta tarkastamaan. Se ei ollut kivaa se. Ikävä täti.

 

Lyhyen automatkan jälkeen oltiinkin terveyskeskuksen parkkipaikalla. Ei muuta kuin kohti neuvolaa, 1,5-vuotislääkärineuvolaa. Lopun varmaan arvaattekin. Leikkipaikan leikut olivat mielenkiintoisia ja mukavia. Samoin punnitus meni ilman ongelmia. 12,3 näytti vaaka. Neuvolatätin huoneessa ikäviä tätejä olikin kaksin kappalein. Oli terveydenhoitaja ja lääkäri. Vuorotellen he yrittivät Verneriä juksata erinäisillä leluilla tehdessään tarvittavia toimenpiteitä.

 

Päänympäryksen mittaus meni mukavasti huomaamatta, pituuden mittaus jo hiukan alkoi inhottamaan. Liekkö lääkäri saanut sydämestä mitään selvää, kun Verneri pääosin huusi koko suorituksen ajan. Pieniä hetkiä mies oli hiljaa kaakattavan ankan ansiosta. Suuhun katsottiin sitten toistamiseen tälle päivää. Se ei ollut yhtään sen kivempaa kuin ensimmäiselläkään kertaa. Ainut mukava lääkärin tekeminen poijan mielestä oli silmien tarkastus. Ne valot ja laitteet kiinnostivat Verneriä vallan kovasti. Poika, mikä poika. Viimeinen ja kamalin ikävien tätien yhteistuumissä päättämä temppu oli pistää oikeaan reiteen terävällä piikillä. Sen ja pukemisen jälkeen pieni mies kävelikin määrätietoisesti ovelle ja aukaisi sen. Siihen loppui neuvolareissu.

Joulupukki kävi. Verneri oli ihmeissään. Vuosi on uusi. Raketit hiukan pelotti pikku miestä tällä kertaa. Ja kappas vaan blogin täyttäminen on jäänyt kokonaan unholaan. Olisi vain alkuperäinen blogini säilynyt. Tulisi ehkä useammin tarinoita lisäiltyä.

 

Uunissa paistuu rahkaomenapiiras illan vieraille. Jannen täti ainakin miehensä kera tulevat käymään. Ehkä lapsiakin mukana, ehkä ei. Valkosipulikermaperunat paistuvat myös. Piffit Janne nuiji valmiiksi paistoa odottamaan. Pitkästä aikaa oikeaa sunnuntairuokaa. Entäs Verneri.. Verneri päikkäröi.

 

Elämä on edelleen mallillaan. Hyvin olen poijan kanssa kotosalla viihtynyt. Ollaan touhuttu sisällä ja pihalla, lenkkeilty, kyläilty, yritetty nukkua pitkään. Jos ei aamulla niin viimeistään päiväunilla. Hoitopäiviä on riittänyt mummolle ja Iitu-tätillekin. Pitäähän rouvan kampaajalla ja shoppailemassa käydä. Alennusmyynnit ja kaikkea.

 

Tämä kotoilu alkaa vaan käydä vähiin. Ei ole enää montaa viikkoa. Helmikuun ensimmäinen päivä Verneristä tulee päiväkotilainen ihan uutukaiseen päiväkotiin. Tutustumassa siellä käytiin joulun jälkeen. Oiken oli kiva paikka. Seinätkin kivan värikkäät, tätin suunnittelemat.

 

Kyllä se vaan silti hiukan hirvittää. Ei nyt päiväkoti pelkästään eikä edes pääasiassa. Helmikuun toisella viikolla kun "joudun" lentämään pääkaupunkiin neljän päivän koulujaksolle. Kolme yötä poissa kotoa!! Ilman ihania miehiä. Varmastihan se ikävää pukkaa. Ensimmäinen ja pisin ero taitaa olla molemmista ja vielä yhtäaikaa. Kivahan sinne kouluun on mennä. Hyväksi kehuttu laitos opettajia ja ruokia myöten. Enköhän minä pärjää.. ;)

 

Nyt imuri käteen ja pölyrätti toiseen.

Vipinää riittää. Eihän tässä töihin edes ehtisi, jos pitäisi. Ratsastusseuran puitteissa ollaan touhuttu monenmoista. Askarreltu kortteja, loihdittu keppihevosia. Vielä on kranssit tekemättä. Sunnuntaina niitä sitten. Tänään on ensimmäinen koitos keppihevoslauman kanssa torilla. Siellä on Joulun avaus paikallisten yrittäjien toimesta ja viime tipassa hoksasimme sinne menevämme. Hyvä mennä. Uudet seurapipotkin kerran saatiin. Estekalustorahaa hevosilla kartutamme. Paikalliselta Lions Clubilta saimme samaiseen hankkeeseen 350 €. Lisää on rahaa vielä kerättävä, jotta ensi kesän kisoihin saamme uutukaisia esteitä.

 

Lisäksi on äidin ja isän 130-vuotisjuhlta tulollaan ensi viikon lauantaina. Ohjelmaa ollaan siskojen kanssa mietitty. Jannekin saatiin Teuvan reissulla kuoroon mukaan laulamaan. Iitu kävi tänään. Visioitiin muuta ohjelmaa ja koristusta. Tiistaiselta Ikean reissulta loppuja värkkejä otan mukaani.

 

Seuran pikkujoulut työllistävät myös. Huomenna anoppi ja Vernerin isomummu tulevat hoitamaan poikasta näytelmäharjoituksen ajaksi. Jannella on maalariosaston pikkujoulut. Ei minua sinne huolinut mukaan, vaikka lehdessä asti oli teksti "elämänkumppanit mukaan!". Kuulemma olisin saanut istua ruokapöydässä ilman miestäni, kun hän keskittyy arpojen myyntiin ja sen sellaiseen. Tylsää olisi minulla kuulemma ollut. Että ehkä tämä on ihan hyvä järjestely ;)

 

Isänpäivä on vietetty jo ajat sitten.

 

Typistetty hanimuun on vietetty. Viime perjantaina veimme Vernerin Päivärinteen mummolaan. Poijalle ei tehnyt tiukkaa jäädä mumman ja papan hoiviin. Hyvä kun ehti heipat meille sanoa. Kiirusta riitti paikkojen tutkimisessa ties kuinka monennen kerran.

 

Jannen kanssa suuntasimme kohti Sotkamoa. Matkalla pysähdyimme Kajaanissa R-Collectionin tehtaanmyymälässä. Ensimmäisen kerran kävi niin, että Janne löysi ostettavaa, minä en. Hienon takin mies löysi ei siinä mitään. Ja minullahan niitä takkeja kuulopuheiden mukaan on aivan liikaa..

 

Perillä Vuokatin Katinkullassa minua odotti toinen yllätys. Kultainen Janne oli järjestänyt hotellihuoneeseen herkkuja. Niin alkoi vuoden myöhässä ollut häämatka. Ihanasti.

 

Perjantaina ehdimme tutustua kylpylään sekä syödä mahamme täyteen Rosson pizzaa. Uni tuli klo 21.00 ja sitä riitti helposti aamu yhdeksään. Melkein Vernerin mitalla siis nukuttiin. Se teki hyvää. Aamupalan jälkeen kävimme pienellä kävelyllä kirpeässä syyssäässä. Hyvin heränneenä olikin hyvä pistää pötkölleen kosmetologin penkkiin. Itselleni olin varannut Hollywood kasvohoidon. Tunnin käsittelyn jälkeen olo oli erittäin rentoutunut. Jannen vuorolla sain aikaiseksi käytyä kuntosalilla. Sinne jäi rentoutunut olotila..  

 

Kylpylässä kokeilimme loput saunat ja altaat, mitkä olivat jääneet edellisellä kerralla testaamatta. Välipala ja keilaamaan. Vaimo voitti kaksi erää, mies yhden. Niinhän sen pitääkin olla. Ainakin naapuriradan veteraanit olivat sitä mieltä.

 

Iltapalaksi söimme todella maukasta poroa maisemaravintolassa. Ruoka lähenteli Matalan eväitä. Hinnoiltaan myös kylläkin.. Kerranhan sitä häämatkalla käydään. Valat tietty uusitaan vuosittain vastaavin rituaalein.

 

Kaikkinensa loma oli loistava. Uusintaa odotellessa..

Työpäivä takana. Kiirettäkin muka oli. Ihmiset hakivat maalia, laminaattia. Olen ollut töissä kuin 'viimeistä päivää' jo koko viikon. Ensi keskiviikkona on oikeasti viimeinen päivä. Edessä häämöttää kolmen kuukauden odotettu loma. Jään poijan kanssa kotosalle. Helmikuussa palaan takaisin samaan työpaikkaan. Työt alkavatkin heti neljän päivän koulutusjaksolla Espoossa. Sisustusmyyjä on haviteltava titteli. Välillä muutama päivä etelässä, muutoin töissä ja illat saakin varmasti tehdä tehtäviä. Kuulemma rankka, mutta hyvä koulu. 'Lomalla' käyn muutamia tuotekoulutuksia Oulussa ja yhden Vantaalla. Ettei vaan pääse totuus unohtumaan. Jospa jotain uuttakin sieltä ilmaantuu.

 

Anoppi oli tämän päivän poikaa hoitamassa. Janne kun on ensimmäistä kertaa ylimääräistä työtä tekemässä. Omakotitalon on nauhottanut ja kittaillut. Nyt on urakka nimeltä maalaus menossa. Eiköhän hänkin ajoissa kotiin ehdi. Anoppi ja Verneri olivat pärjänneet mainiosti. Päiväunille ukkeli ei ollut malttanut mennä. Minä äsken pullotin poijan paapaamaan. Pari tuntia kunhan ehtisi/malttaisi nukkua, ettei olisi kauhea känkkis herätessään..

 

Viiden aikaan tulee tyttöjä käymään. Suunnitellaan tallille pikkujoulua kolmen eri tahon kanssa. Katrillia, rekiajelua, talutusratsastusta ja mitä lie muuta kivaa ohjelmaan keksitään. Pannukakun suunnittelin tytöille leipoa. En muuta. Tuovat kuitenkin jotain jokainen. Niin kuin aina.

 

 

Verneri osaa jo kaikenlaista, vaikka sanoja ei vielä suusta tulekaan. Muuta ääntelyä ilmoille kyllä pääsee.

 

Tänään töistä kotiuduttuani poika tuli hetken päästä minun luo vaippaansa pidellen. Tarpeeksi pissaa vaipanvaihtoon oli sanoma.

 

No mistäs niitä vaippoja löytyikään.. Verneri käveli edelläni omaan huoneeseensa, avasi kaapin ja otti oikeanlaisen vaipan. Ensin oli tarttua käsiin kaksi, mutta sen huomattuaan poika asetteli ylimääräisen hienosti takaisin hyllylle.

 

Mitäs sitten tehtiinkään.. Housut pois. Se ei Verneriltä vielä onnistu. Minä autoin. Jalka nousee aina oikealla hetkellä ja vaipanvaihto on helppoa. Yhteistyötä pienen miehen kanssa. Se pistää hymyilyttämään. Verneri ymmärtää niin paljon ja osaa kommunikoida ilman sanoja. Vähitellen olemme oppineet ymmärtämään mitä mikänenkin mm mm tarkoittaa. Äänenpainoilla on väliä.

Ompas ollut kiirusta. Blogi unohtunut ihan kokonaan. Tai sitten kun on sen muistanut, ei ole kone toiminut halutulla tavalla.

 

Verneri vielä nukkuu. Eilinen päivä meni poijan unien osalta ihan mönkään. Aamulla herättiin vasta puoli kymmeneltä. Touhua riitti nälkään asti. Lasagne onneksi pelasti pienen miehen kiukkukohtaukselta. Ruuan jälkeen ejeltiin Päivärinteen mummolaan. Siellä oli tarkoitus Vernerin ja Vernerin äidin nukkua päiväunet. Noh menomatkalla poika otti vartin tirsat. Perillä ei enää väsyttänytkään. Kahvittelun jälkeen yritimme mummon ja papan sänkyyn nukkumaan. Ainut, joka minkään vertaa sai nukuttua, olin minä. Minunkin untani keskeyttivät hetkittäin Vernerin ei niin hellät otteet ja pusut suoraan suulle tutin kanssa ja ilman.

 

Kotimatkalla Veeku jälleen nukahti. Pieni lisäkierros ajeltiin, jotta sai herra edes vähän enemmän unta. Kotiin päästyämme, alkoi huuto. Ei auttanut muuta kuin peitellä poikanen sänkyyn. Ennen seitsemää Janne lapsen herätti. Voi sitä meteliä. Kesken unia reppana nostettiin pois sängystä. Ilta olikin sitten sylittelyä. Vernerin mieli muuttui ja parani vasta siinä vaiheessa, kun yritin häntä unirääpyn viekkuun puolikasin aikaan uudestaan nukkumaan. Parin maitopullollisen jälkeen Verneri käveli tyynenä sylistäni olkkariin. Siitä alkoi virnuilu ja touhuaminen, jota kesti puoli kymmeneen. Olisi kestänyt pidempäänkin, ellemme olisi lapsukaista vasten omaa tahtoaan sänkyyn vieneet.

 

Ei ole aina helppoa unien kanssa. Nukkuminen kuitenkin tärkeää. Huomaahan sen itsestäänkin, jos jostain syystä Tempurille omistettu aika jää liian lyhyeksi.

 

Nyt hiusten kimppuun ja töihin.

Teimpä tämän sittenkin. Uuden blogin. Kauan selvisin ilman. Lähes päivittäin pyöri mielessä juttuja, mitä olisi halunnut päiväkirjaaan kirjoittaa. Eipä ollut päiväkirjaa, mihin kirjoittaa. Kuukausi, kaksi sitten parin vuoden ikäinen blogini hävisi. Joku sen halusi viedä. Toivottavasti hän siitä edes jotain iloa sai. Minua ei naurattanut. Sinne meni tekstinä Vernerin odotusaikaiset tarinat, poijan syntymä, ensimmäinen vuosi ja paljon muuta.

 

Toivottavasti tämä blogi ei kelpaa kellekään tuhottavaksi.