Johanna's profileSpace: JohannaPhotosBlogListsMore ![]() | Help |
|
November 30 PäivitysVipinää riittää. Eihän tässä töihin edes ehtisi, jos pitäisi. Ratsastusseuran puitteissa ollaan touhuttu monenmoista. Askarreltu kortteja, loihdittu keppihevosia. Vielä on kranssit tekemättä. Sunnuntaina niitä sitten. Tänään on ensimmäinen koitos keppihevoslauman kanssa torilla. Siellä on Joulun avaus paikallisten yrittäjien toimesta ja viime tipassa hoksasimme sinne menevämme. Hyvä mennä. Uudet seurapipotkin kerran saatiin. Estekalustorahaa hevosilla kartutamme. Paikalliselta Lions Clubilta saimme samaiseen hankkeeseen 350 €. Lisää on rahaa vielä kerättävä, jotta ensi kesän kisoihin saamme uutukaisia esteitä.
Lisäksi on äidin ja isän 130-vuotisjuhlta tulollaan ensi viikon lauantaina. Ohjelmaa ollaan siskojen kanssa mietitty. Jannekin saatiin Teuvan reissulla kuoroon mukaan laulamaan. Iitu kävi tänään. Visioitiin muuta ohjelmaa ja koristusta. Tiistaiselta Ikean reissulta loppuja värkkejä otan mukaani.
Seuran pikkujoulut työllistävät myös. Huomenna anoppi ja Vernerin isomummu tulevat hoitamaan poikasta näytelmäharjoituksen ajaksi. Jannella on maalariosaston pikkujoulut. Ei minua sinne huolinut mukaan, vaikka lehdessä asti oli teksti "elämänkumppanit mukaan!". Kuulemma olisin saanut istua ruokapöydässä ilman miestäni, kun hän keskittyy arpojen myyntiin ja sen sellaiseen. Tylsää olisi minulla kuulemma ollut. Että ehkä tämä on ihan hyvä järjestely ;)
Isänpäivä on vietetty jo ajat sitten.
Poijan kanssa värkkäsimme suloiset bokserit Jannelle lahjaksi. Ei ollut iskä heti uskoa, että takamuksessa on oikeasti Vernerin jalanjäljet. Liukuhihnaboksereiksi luuli. Luntakin satoi sopivasti isänpäiväksi. Poika pääsi ensimmäistä kertaa auton putsaushommiin, kun Haukiputaan mummolaan oltiin vierailulle lähdössä. Nyt tämän rouvan täytynee jatkaa valmistautumista illan myyntiurakkaan. Jannekin kohta ilmaantuu. Kaupasta jo soitteli, onko kaapissa kurkkua. November 05 HanimuunTypistetty hanimuun on vietetty. Viime perjantaina veimme Vernerin Päivärinteen mummolaan. Poijalle ei tehnyt tiukkaa jäädä mumman ja papan hoiviin. Hyvä kun ehti heipat meille sanoa. Kiirusta riitti paikkojen tutkimisessa ties kuinka monennen kerran.
Jannen kanssa suuntasimme kohti Sotkamoa. Matkalla pysähdyimme Kajaanissa R-Collectionin tehtaanmyymälässä. Ensimmäisen kerran kävi niin, että Janne löysi ostettavaa, minä en. Hienon takin mies löysi ei siinä mitään. Ja minullahan niitä takkeja kuulopuheiden mukaan on aivan liikaa..
Perillä Vuokatin Katinkullassa minua odotti toinen yllätys. Kultainen Janne oli järjestänyt hotellihuoneeseen herkkuja. Niin alkoi vuoden myöhässä ollut häämatka. Ihanasti.
Perjantaina ehdimme tutustua kylpylään sekä syödä mahamme täyteen Rosson pizzaa. Uni tuli klo 21.00 ja sitä riitti helposti aamu yhdeksään. Melkein Vernerin mitalla siis nukuttiin. Se teki hyvää. Aamupalan jälkeen kävimme pienellä kävelyllä kirpeässä syyssäässä. Hyvin heränneenä olikin hyvä pistää pötkölleen kosmetologin penkkiin. Itselleni olin varannut Hollywood kasvohoidon. Tunnin käsittelyn jälkeen olo oli erittäin rentoutunut. Jannen vuorolla sain aikaiseksi käytyä kuntosalilla. Sinne jäi rentoutunut olotila..
Kylpylässä kokeilimme loput saunat ja altaat, mitkä olivat jääneet edellisellä kerralla testaamatta. Välipala ja keilaamaan. Vaimo voitti kaksi erää, mies yhden. Niinhän sen pitääkin olla. Ainakin naapuriradan veteraanit olivat sitä mieltä.
Iltapalaksi söimme todella maukasta poroa maisemaravintolassa. Ruoka lähenteli Matalan eväitä. Hinnoiltaan myös kylläkin.. Kerranhan sitä häämatkalla käydään. Valat tietty uusitaan vuosittain vastaavin rituaalein.
Kaikkinensa loma oli loistava. Uusintaa odotellessa.. |
|
|