HARMAATA

 

Vielä yksi sisäpäipäivä. Vernerin lämpö on laskenut normaalilukemiin. Ulos ei vielä tänään kuitenkaan uskallettu lähteä. Tästä tulikin sitten siivouspäivä ihan vahingossa. Ei todellakaan ollut tarkoitus. Ollaan imuroitu, pyykätty, viety petivaatteet pihalle, pyyhitty pölyt, luututtu osa lattioista. Verneri on ollut menossa kovasti mukana. Rätti kädessä on poika kulkenut perässä ja luutuillut millon mistäkin. Toki sisäpäivät alkavat jo lasta hiukan tympiä. Huomattavissa on pikkasen herkemmin kiukkuilua kuin yleensä.

 

Huomenna lähdetään ensimmäistä kertaa Vernerin kanssa Ukkohallan mökille. Siellä on kuulemma lunta ja paljon. Päästään vihdoinkin pulkkamäkeen. Kylpylässä käydään myös. Sekin on poijalle ennen kokematon kokemus.

 

 

Pappa, kakka, kukka, äiti. Sekalaisessa järjestyksessä näitä sanoja jo Vernerin suusta kuulee. Yleensä sana(t) ja tilanne eivät ole missään yhteyksissä keskenään. Ihan aitoja sanoja, mutta oikea aika ja paikka vielä hakusassa. Ymmärrystä kyllä poijalla on. Siitä ei ole pulaa. Toisinaan halu ymmärtää ei ole parhaimmillaan. Riippuu niin asiasta. Normaalia uhmaa sekin kai. Yleensä nauravainen ja tottelevainen poikanen. Ihana.

 

Äitinipä oli huomannut ikäni olevan ihan väärin tuossa profiilissa. Ehken minäkään enää kaikkea halua sisäistää.. Omaa vanhentumistani. Iäkseni olin merkannut 26 vuotta. Oikea luku on 27, kohta 28.

 

Tänän oli mummon hoitopäivä. Kuumeisen Vernerin kanssa heräiltiin vähän ennen yhdeksää. Eipä paljoa ehditty aamuhommia hoidella ennen mummon saapumista. Tukat oli molemmilla pystyssä ja puurot syömättä. Mummopa sitten keittikin puuron.

 

Verneri ja mummo jäivät sisätiloihin touhuamaan. Kuumeesta huolimatta Verneri on ollut yhtä reipas kuin terveenäkin. Iloinen vesseli. Itse ajelin mutkan tk:ssa sekä tekemässä inventaariosopimuksen yhden paikallisen ruokakaupan ja meidän ratsastusseuran kanssa. Työpaikallanikin käväsin Kirsin kanssa kahvilla. Sitten soitto työkaveri-Elinalle ja auto heidän kotia kohti. Kahvikuppi meni sielläkin. Heille oli tullut ihana pieni Bernin paimenkoiranpentu.

 

Kotimatkalla kävin ostamassa paikallisesta kehitysvammaisten työpajasta Vernerin ikkunaan kolmannen suojelusenkelin. Eilen rikkoitui toinen, kun iskälle poika niin mahdottoman kovasti ikkunasta huiskutteli. Löytyipä samalla keittiönikkunaan samanmoinen lasityö. Enkelin tilalla on vain sipuli.

 

Eilen kävimmä Vernerin kanssa kaupungissa. Pitkästä aikaa yhdessä. Iitu-täti oli seuranamme. Sain uudet silmä- ja aurinkolasit. Ihan erilaiset kuin aiemmat. Pannussa kävimme porukalla syömässä hyvää ruokaa. Vernerillä tosin oli omat eväät matkassa, mitä nyt Iitun lautaselta maisteli hillosipulia ja oliivia. Hymyn kanssa ne masuun painuivat.

 

Iltasella poijalle nousi lämpöä. Taitaa olla rokotuksen aikaansaannosta. Parhaimmillaan mittari näytti 38,9. Hyvin saimme kuitenkin koko porukka nukuttua. Ruokakin on maistunut.

Pikablogipäivitys.

 

Janne ja Verneri touhuaa perähuoneessa. Ovat järjestelleet tavaroita. Siellä niitä riittääkin. Lampunasennusta kävin katsomassa. Joskus löysin kirpparilta hienon retrokattovalaisimen. Oranssi yllätys, yllätys. Se on nyt vihdoin paikoillaan. Enää uupuu tapetti, se isokuvioinen. Samalla muut seinät saisi maalari maalata valkoiseksi. Työhuone jos perähuoneesta tehtäisiin. Pöytäkin olisi. Sekin pitäisi kyllä ensin värjätä.. Minä voisin sen ruiskulla maalata, mutta paikka on vielä auki. Jätetäämpä hautumaan koko projekti. Muutama kiekka pitää kirpparillekin ensin heitellä kamoja, niitä ylimääräisiä.

 

Tänään käytiin Vernerin kanssa ensimmäistä kertaa laavulla makkarat paistamassa. Olihan se mukavaa. Poikakin söi kahta vaille kaksi makkaraa. Yhtä paljon kuin äitinsä. Toinenkin laavupaikka käytiin katsastamassa kotimatkalla. Seuraavalla kerralla sinne sitten. Loppuisivat vaan nuo liukkaat kelit. Saisi Vernerikin juoksennella vapaammin, kun ei olisi koko ajan muksis.

 

Illalla tulee Putaan mummo ja pappa. Kuulemma omien eväiden kanssa, niin ei tarvitse edes leipoa. Helppoa ;) Vaikkakin kaikenlaisia herkkuja onkin koko viikonloppu heti perjantaista alkaen syöty. Perjantaina leivoin pitkästä aikaa korvapuusteja. Ne ovat jo ehtinee loppua. Kaikki kolme pellillistä. Karkkia ollaan Jannen kanssa tuhottu iso kippo. Lettujakin on paistettu. Saa luvan loppua tämä tämmöinen.

 

Muutamat kuvat poijasta lisäsin albumiin. Paljon olisi lisääkin, kunhan ehtisi poistella punaisia silmiä ensin.

 

Verneri nukkuu. Kai. Jotain kolinaa poijan huoneesta vielä kuuluu. Taitaa raahata pehmoleluja kovempia unileluja sänkyynsä. Janne on pelaamassa sulkapalloa Antin kanssa. Ensimmäinen pelivuoro on heillä tänään. Aika myöhänen vuoro vaan pojille sattui. 20.00-21.30. Hyvää aikaa seikkailla koneella ;)

 

Tänään oli rauhallinen päivä poijan kanssa. Nukuttiin pitkään. Aamupalan jälkeen käytiin hakemassa kirkonkylän koululta avain sulkapallonpelaajille. Siellä meni odotettua pidempän, joten ulkoilu jäi aika lyhyeksi. Toisaalta piha on taas vaihteeksi kuin luistinkenttä. Jäätä joka paikassa. Tylsä tämmöinen talvi. Edes lenkille ei kehtaa lähteä. Eikä Verneri oikein viihdy pihalla, kun tupsahtelee nurin jatkuvasti.

 

Huomiselle voisi kehitellä jotain äksöniä. Monta päivää kotona ei oikein sovi mun luonteelle. Kaikki riippuu siitä, mihin aikaan oltaisiin valmiita liikkeelle lähtemään. Tahtovat aamut aina venyä pitkäksi. Mitenhän sitä päiväkotiin ajoissa joudutaan, kun se aika koittaa..

 

Verneri hakkaa mustelmia jalkoihinsa. Paukuttaa jalkojaan sängynlaitaan. Kai se on mukavaa.. Minäpä alan keittiötä putsailemaan. Ei aamusta heti tartte sitä tehdä.

 

 

 

Aamusta jaksettiin Vernerin kanssa nukkua kahdeksaan. Aamupalan ja normaalien touhujen jälkeen ajettiin Utajärvelle. Brodeerajalle vietiin taasen hommia. Kolme seuratakkia ja yksi fleece. Alkaa seuralla olla näkyvyyttä jo kivasti vaatteissa. No Utajärven reissulla säästyttiin ikäviltä tädeiltä. Tai no.. Tulomatkalla käytiin työpaikallani rautakaupassa eikä poika ollut mielissään ollenkaan, kun ei saanut koskea ihan kaikkiin mielenkiintoisiin tavaroihin. Äiti - se ikävä täti. Maalikone sentään onneksi nähtiin tositoimissa.

 

Kotosalla kävästiin syömässä ja hetken aikaa olemassa. Puoli yhdeksi oli hammaslääkäriaika poijalle. Varalta käytiin hampaita näyttämässä.  Verneri kaatui eilen ja suusta tuli verta. Joku vakuutusjuttu siinäkin on jujuna. Enhän minä olisi tiennyt, onneksi tuli Katrin kanssa puheeksi. Odotusaika meni hyvin. Olihan aulassa monenmoista leikkua. Hammaslääkärin huoneessa niitä ei enää ollutkaan. Siinä vaiheessa Verneri hermostui todella, kun hammaslääkäri alkoi suuta tarkastamaan. Se ei ollut kivaa se. Ikävä täti.

 

Lyhyen automatkan jälkeen oltiinkin terveyskeskuksen parkkipaikalla. Ei muuta kuin kohti neuvolaa, 1,5-vuotislääkärineuvolaa. Lopun varmaan arvaattekin. Leikkipaikan leikut olivat mielenkiintoisia ja mukavia. Samoin punnitus meni ilman ongelmia. 12,3 näytti vaaka. Neuvolatätin huoneessa ikäviä tätejä olikin kaksin kappalein. Oli terveydenhoitaja ja lääkäri. Vuorotellen he yrittivät Verneriä juksata erinäisillä leluilla tehdessään tarvittavia toimenpiteitä.

 

Päänympäryksen mittaus meni mukavasti huomaamatta, pituuden mittaus jo hiukan alkoi inhottamaan. Liekkö lääkäri saanut sydämestä mitään selvää, kun Verneri pääosin huusi koko suorituksen ajan. Pieniä hetkiä mies oli hiljaa kaakattavan ankan ansiosta. Suuhun katsottiin sitten toistamiseen tälle päivää. Se ei ollut yhtään sen kivempaa kuin ensimmäiselläkään kertaa. Ainut mukava lääkärin tekeminen poijan mielestä oli silmien tarkastus. Ne valot ja laitteet kiinnostivat Verneriä vallan kovasti. Poika, mikä poika. Viimeinen ja kamalin ikävien tätien yhteistuumissä päättämä temppu oli pistää oikeaan reiteen terävällä piikillä. Sen ja pukemisen jälkeen pieni mies kävelikin määrätietoisesti ovelle ja aukaisi sen. Siihen loppui neuvolareissu.

Joulupukki kävi. Verneri oli ihmeissään. Vuosi on uusi. Raketit hiukan pelotti pikku miestä tällä kertaa. Ja kappas vaan blogin täyttäminen on jäänyt kokonaan unholaan. Olisi vain alkuperäinen blogini säilynyt. Tulisi ehkä useammin tarinoita lisäiltyä.

 

Uunissa paistuu rahkaomenapiiras illan vieraille. Jannen täti ainakin miehensä kera tulevat käymään. Ehkä lapsiakin mukana, ehkä ei. Valkosipulikermaperunat paistuvat myös. Piffit Janne nuiji valmiiksi paistoa odottamaan. Pitkästä aikaa oikeaa sunnuntairuokaa. Entäs Verneri.. Verneri päikkäröi.

 

Elämä on edelleen mallillaan. Hyvin olen poijan kanssa kotosalla viihtynyt. Ollaan touhuttu sisällä ja pihalla, lenkkeilty, kyläilty, yritetty nukkua pitkään. Jos ei aamulla niin viimeistään päiväunilla. Hoitopäiviä on riittänyt mummolle ja Iitu-tätillekin. Pitäähän rouvan kampaajalla ja shoppailemassa käydä. Alennusmyynnit ja kaikkea.

 

Tämä kotoilu alkaa vaan käydä vähiin. Ei ole enää montaa viikkoa. Helmikuun ensimmäinen päivä Verneristä tulee päiväkotilainen ihan uutukaiseen päiväkotiin. Tutustumassa siellä käytiin joulun jälkeen. Oiken oli kiva paikka. Seinätkin kivan värikkäät, tätin suunnittelemat.

 

Kyllä se vaan silti hiukan hirvittää. Ei nyt päiväkoti pelkästään eikä edes pääasiassa. Helmikuun toisella viikolla kun "joudun" lentämään pääkaupunkiin neljän päivän koulujaksolle. Kolme yötä poissa kotoa!! Ilman ihania miehiä. Varmastihan se ikävää pukkaa. Ensimmäinen ja pisin ero taitaa olla molemmista ja vielä yhtäaikaa. Kivahan sinne kouluun on mennä. Hyväksi kehuttu laitos opettajia ja ruokia myöten. Enköhän minä pärjää.. ;)

 

Nyt imuri käteen ja pölyrätti toiseen.